
Kuva: MLahdes
PuMan joukkue saa tulevana sunnuntaina vieraita Turusta. Sarjan kärkijoukkueisiin kuuluva TuUL haastaa kotijoukkueen klo 14 alkavassa ottelussa.
Tuulettaret pelaa naisten 1-sarjassa nyt neljättä kauttaan, ja joka vuosi joukkue on vahvistunut edelliseen kauteen verrattuna. Täksi kaudeksi joukkue sai liigatason vahvistuksia, kun muun muassa Ada Vikstedt ja Tuuli Tuominen liittyivät turkulaisten vahvuuteen. Erityisesti Järvenpään Blues Volleyn kasvatti Tuominen on ollut tärkeä pelaaja.
PuMa pelasi viime sunnuntaina viisieräisen ottelun Puijon Ykköstä vastaan. Kuopiolaiset käänsivät ottelun lopulta itselleen.
Nyt sarjassa viidentenä oleva PuMa tarttuu innolla tulevan viikonlopun haasteeseen:
– TuUL on taitava joukkue, jolla on laaja rosteri ja rutkasti kokemusta. Turussa pelasimme syksyllä tiukan ottelun, mutta emme onnistuneet kääntämään sitä itsellemme. Nyt on onneksi siihen uusi mahdollisuus, pohtii joukkueen kapteeni Marina Kerman.
– Meidän pitää pystyä pelaamaan meidän omaa rohkeaa peliämme sunnuntaina. Kun saamme oman pelimme kulkemaan, meitä on vaikea voittaa.
PuMa HVA:n naisten 1-sarjan ottelu PuMa-Volley – TuUL pelataan Lehto Areenalla osoitteessa Henrik Forsiuksen tie 2, Helsinki, sunnuntaina 18.1. klo 14:00. Liput 10/6 euroa. Kausikortin haltijat, alle 18-vuotiaat ja PuMan pelaajat ilmaiseksi. Pitkällä erätauolla haastattelussa PuMa HVA:n kauden 2026–2027 päävalmentaja Elina Raadik (ent. Salomäki).