​PuMan välieriin, vastaan Raisio
Julkaistu: 13.03.2023 13.44

​PuMan välieriin, vastaan Raisio

Joukkue juhlii voitettua pistettä Elina Lindin johdolla (kuva Paul Laurell)

PuMan naisten 1-sarjajoukkue kohtasi pudotuspelien avauskierroksella kahteen Tuulettaret eli TuUL:n joukkueen Turusta. Lopulta PuMa oli vahvempi ja selvitti tiensä välieriin, jossa vastaan astelee runkosarja neljänneksi sijoittunut Raision Urheilijat.

TuUL laittoi PuMan tiukoille erityisesti kotiareenallaan Turun Nunnavuoressa lauantai-iltana. Lähes kaksi ja puoli tuntia kestäneen ottelun vei lopulta nimiin PuMa numeroin 2–3 (25–23, 25–18, 27–29, 24–26, 14–16). Kaksi ensimmäistä erää kotijoukkue oli hienoisesti niskan päällä ja otti ne nimiinsä. Kolmannen erän avauskuusikkoon PuMa vaihtoi kentälle Lotta Alatalon keskipelaajaksi ja passariksi Elina Lindin, jonka myötä PuMan peli rauhoittui ja alkoi asettua paremmin uomiinsa. PuMa jaksoi sitkeästi jauhaa omaa peliään ja oli varmempi erien loppuhetkillä ottaen tärkeän voiton saaliksi vieraskentältä.

Sunnuntaina PuMa oli uusien haasteiden edessä kun joukkueen runkopelaajista yleispelaajan paikalla pelaava Eevi Lehmus oli sivussa sairastumisen vuoksi. Eevin tonttia paikkaamaan tuli ottelun kolmessa ensimmäisessä erässä Emiliina Heimala (2007) ja neljännessä erässä Marina Kerman (2008). Nuoret pelaajat suoriutuivat hienosti tiukassa paikassa ja kun erityisesti joukkueen hakkuri Oona Laurell urakoi 25 pisteen edestä ja Sara Aito säesti 20 pisteellä, PuMa vei ottelun 3–1 (25–21, 21–25, 25–20, 25–18).

Välierissä PuMaa vastaan asettuu Raision Urheilijat, joka voitti niukasti kultaisessa erässä LP Viesti Akatemian myöhään sunnuntai-iltana. Välierien ensimmäinen osaottelu pelataan Raision Kerttulassa lauantaina 18.3. klo 13 alkaen.

Toinen ja ratkaiseva ottelu pelataan Lehto Areenassa sunnuntaina 19.3. klo 13:00 alkaen. Mikäli otteluvoitot ovat tasan, sunnuntain ottelun lopuksi kultainen erä, joka ratkaisee otteluparin voittajan.