Oletko kiinnostunut mukavasta tavasta olla mukana nuorisotyössä? Onko mahdollisesti oma lapsesi kiinnostunut lajista ja haluat itse tulla mukaan vetämään ryhmää? Nuorten ohjaajana toimiminen ottaa vähän, mutta antaa sitä enemmän.
Seinäjoen raviradalla torstaista 9.6. sunnuntaihin 12.6. pelatussa maailman suurimmassa nuorten lentisturnauksessa, Power Cupissa, PuMa-Volley saavutti yhden mitalisijoituksen kun seuran B-tyttöjen 1-joukkue sijoittui omassa sarjassaan toiseksi virolaisjoukkueen KundaVK:n jälkeen. Sarjassa pelasi kaikkiaan 48 joukkuetta.
PuMa-Volleyn bussikuljetus Power Cupiin Seinäjoelle lähtee Puistolan Urheilutalolta to 9.6. klo 05.45. Bussi hakee pelaajia myös Helsingin keskustasta Kisahallin parkkipaikalta, josta on mahdollista tulla myös kyytiin, ilmoita valmentajallesi kyytiintulopaikka.
Kauden 2004-05 päätös- ja palkitsemistilaisuus pidetttin Puistolan Urheilutalolla ke 25.5. klo 18.30. Tilaisuudessa palkittiin suuri joukko pelaajia pikkujunnuista aikuisiin ja seuran aktiivitoimijoita kuluneen kauden ansioista. Tilaisuuteen oli saapunut väkeä niin, että Urheilusalin kaikki kolme katsomo-osaa täyttyvät ihan mukavasti, kuten oheinen kuva osoittaa.
PuMan B1-tyttöjen joukkue muutamalla lisäpelaajalla vahvistettuna kävi perinteisellä Ruotsin turnausmatkalla Sollentunassa 14. - 15.5.05. Tuomisina oli tällä kertaa hopeiset mitalit sarjassa tytöt-87´synt, kun loppuottelussa vastassa ollut ruotsalainen Vallentunan joukkue osoittautui hivenen paremmaksi. PuMa tosin voitti saman joukkueen alkusarjapelissä, mutta sehän ei finaalitulokseen vaikuta. PuMalta oli turnauksessa mukana myös kaksi tyttöjoukkuetta tytöt-89 sarjassa, sijoitukset 30 joukkueen sarjassa hyvä kuudes sija ja 25:s.
B-pojat sijoittuivat 4:ksi SM-kisoissa Seinäjoella 23.4.-24.4.2005. Alkusarjassa oli vastassa Puijo Wolley, jonka pojat voittivat 2-1, samoin erälukemin tuli tappio Seinäjoki Lentikselle. Alkusarjan 2s. sija tiesi pojille pakollista iltaottelua, jossa he voittivat Peksämäen Tsempin suoraan 2-0. Sunnuntaina pojat voittivat aamupelissä Perttelin Peikot 2-1. Tämä voitto tiesi paikkaa mitalipeleihin.
Toukokuun ajan on käytössä sisäsalivuoroja 3.–31.05.2005 seuraavasti: Puistolan Ut:lla Ti klo 17.00 – 19.00 C1-tytöt/B3–tytöt/D-tytöt+ C2-tytöt Ke klo 18.00 – 20.00: E-tytöt/B-pojat/B-2-tytöt Salivuorot MalminUt:lla: Ti klo 18.00–19.30: B1-tytöt/B-pojat, To klo 17.30 – 19.00: B-1-tytöt/D-pojat. Ulkoharjoitukset joka joukkue sopii erikseen.
B-tyttöjen kausi SM-sarjassa päättyi pelillisesti hyvään finaaliturnaukseen, plussan puolelle jäätiin kaikilla mittareilla mitaten, sillä ainoa harmittava tappio tuli puolivälierässä aiemminkin hankalaksi vastukseksi osoittautuneelle Ylöjärven Ryhdille, loppujen ja muiden pelien voitot eivät sitten voineet enää korjata sijoitusta viidettä paremmaksi. Kaikki tulokset SM-finaaleista löydät "lue lisää"-linkistä. Suomen mestaruuden pelasi itselleen Pihtiputaan Ploki.
La 16.4. PuMan E-tytöt pelasivat puhtaan sarjan aluemestaruussarjan lopputurnauksessa sijoista 5-10 Mäntyharjulla ja sijoittuivat voittojen ansiosta sarjassa viidenneksi, alkulohkon peleissä voitettiin Korian Ponsi ja Myllyojan Masters 2-0 ja lopulta sijoista 5-6 pelatussa ottelussa kaatui myös paha vastustaja, emäntäjoukkue Mävi-95 sekin puhtaasti 2-0!!! Tehtiin mitä luvattiin...
PuMalta oli nuorten alle 22 v tyttöjen SM-finaaliturnauksessa viikonloppuna 16.-17.4 ns kokoelmajoukkue, jossa omien B-tyttöjen (4) lisäksi oli lisäpelaajia Oriveden Ponnistuksesta (1) Eurasta (2) ja Pyhäselän Urheilijoista (2). Alkusarjassa ei vielä tullut voittoja, häviöt Savonlinnan Ajolle, MesTolle ja Korian Ponnelle, mutta sijoituspeleissä sijoista 13-15 kaatui ensin VanLe 2-1 ja lopuksi Raision Loimu 2-0, joten sunnuntaipäivän voittojen ansiosta PuMan sijoitukseksi tuli 13. Yhteensä SM-turnaukseen osallistui 15 tyttöjoukkuetta.
RSS ATOM