Matkalla vieraspeliin – Lift Yourself!

30.11.2018

Matkalla.
Matkalla.
Rento fiilis bussissa.
Rento fiilis bussissa.
Tukiteippaus nilkalle.
Tukiteippaus nilkalle.
Innokkaat fanit.
Innokkaat fanit.
PuMa1 Raisiossa.
PuMa1 Raisiossa.

Sinä sunnuntaiaamuna, kun kesäaika oli taas vaihtunut talvi- tai oikeastaan normaaliajaksi, Linjaliikenne Kivistön 59-paikkaisen tilausbussin nokka kääntyi kohti Puistolan asemalta kohti Varsinais-Suomea. PuMa1 naisten matka vieraspeliin Raisioon alkoi. Kello oli noin 9 ja päivämäärä 28.10.2018.

Suuri bussi oli harvinaista herkkua, sillä pelimatkoja ei ollut aikaisemmin busseilla tehty. Tänä vuonna niitä on välillä käytetty, tosin pienempiä kuin nyt oli. Yleensä vieraspeleihin mennään muutamalla henkilöautolla.

Iso bussi oli varattuna siksi, että pelireissulle olisivat yhdessä pelaajien kanssa päässeet joukkueen kannattajatkin pientä nimellistä korvausta vastaan. Mukana heitä ei kuitenkaan ollut. Tai oli ehkä yksi, Tiina Pekko-Laurell, joka ainakin puolittaiseksi faniksi ilmoittautui ja puoliksi kuuluvaksi taustajoukkoihin.

–  Tytär kyllä kuuluu joukkueeseen, mutta ei minulla mitään muuta roolia ole, mitä nyt valokuvia otan. Onhan tämä mukavampi kyyti, kuin sulloutua neljään pikkuautoon. Pelaajatkin tykkäävät, kun voivat olla yhdessä ja leveämmin. Useammalla autolla kulkiessa tytöt kyllä pitävät yhteyttä kännykkäsovellusten kautta, mutta mukavampihan näin on, ettei kännyköitä tarvita.

Pelaajia oli mukana kolmetoista, kaksi muuta tulivat eri suunnista omilla kyydeillään. Päälle tietysti joukkueen valmennus-, huolto- ja johtohenkilöitä – sekä toimittaja.

Pelaajat olivat valloittaneet bussin takaosan, muut olivat etuosassa. Kuinkas muutenkaan, hurjimmat tyypit takana. Kyyti oli tasaista, siitä piti kuljettaja Juha Perkola huolen.

 

Takapenkin riemut

Takaosassa oli hilpeän oloinen tunnelma ja yhtenäiseltä vaikuttava fiilis.

– Joo, aamun nauruterapia on pidetty, kaikki hyvin, kuului takaa.

– Ei meillä kummempia valmistautumisia tässä ole ennen peliä. Jonkinlainen perinne on, että käydään Iltalehden kymmenen kysymystä läpi vähän kuin tietokilpailuna, pelaajat sanovat.

Toki se ei ole koko totuus.

– Tietysti täytyyhän ennen peliä muutenkin valmistautua ja lämmitellä ihan tavallisesti hallilla, kuten asiaan kuuluu. On meillä ennen kotimatseja myös ulkoverryttely. Sitten lisäksi pitää syödä ajoissa, että ateria ehtii niin sanotusti laskeutua, naisisto selventää.

Henkinen valmistautuminen olisi sekin myös tarpeen, mutta sepä jää varsin vähälle varsin monesti, muutamat sanovat. Ehkä sen korvaa joku hyvä pukukoppibiisi.

–  Ei meillä ole erityisiä koppibiisejä. Menevä musa riittää, jos jotain soitetaan. Sellaista jossa on tempo kohdillaan, musiikkivastaavaksi nimetty Oona Laurell toteaa.

Mutta kun joku esimerkki piti mainita, niin löytyihän se biisi.

Kanye Westin Lift yourself. Se on poweribiisi, mutta se soitetaan jo autossa – ja kovaa! Se on hyvä biisi, kun siinä ei sanota mitään järkevää ja siinä on hyvä biitti, nauraa Oona.

Taikausko liittyy varsin monesti urheiluun. Joku tekee samat rituaalit aina vain kilpailusta toiseen ennen suoritusta. Vaikkapa pukee kisa-asun ylleen aina samassa järjestyksessä. Jollakulla on onnenkapistuksia, amuletti ehkä.

Miksikö? Siksi, koska silloin kun se paras suoritus osui kohdalle, oli juuri se viiden vuoden vanha virttynyt lippis päässä ja lippa oli vinossa alavasemmalle. Tai sitten yllä oli se nuhruinen pelipaita, jonka oikeassa hihassa kainalon kohdalla oli reikä. Voi olla niinkin, että tuli puettua vasemman jalan sukka ennen oikean jalan sukkaa ennen peliä. Eihän tapoja voi muuttaa, muuten tulee epäonni.

PuMan naisilla ei juurikaan ollut kysyttäessä mitään sellaista. Tai ei ainakaan tunnustettu. Joku sentään sanoi, että on hänellä tietty onnenvaate.

Onnea ei ollut passari Mette Helmisellä neljä viikkoa aiemmin. Hän kieräytti nilkkansa kivuliaasti ympäri pelitilanteessa. Jalka kuitenkin teipattiin vahvasti päivän peliin ja onnihan kuitenkin oli, että jalalle ei pahemmin käynyt ja että pelaaminen onnistui.

 

”Miltä nyt tuntuu?”

Bussi kaartoi Raision reissujen perinteiseen puolimatkan krouviin, salolaisen ”aakkoskahvilan” pihaan ja oli tauon aika. Pientä purtavaa, ehkä kahvia, kuka mitäkin. Jalkojen venyttelyä, että peli sujuisi notkein kintuin.

Pientä kankeutta taisi joukkueella olla vai liekö ollut liian rentoa menoa, kun pelistä oli paras terä hakusessa. Huolimatta siitä, että paikalla oli kuin olikin äänekäs suurin piirtein kymmenpäinen fanijoukkokin, vaikka bussissa heitä ei ollutkaan.

Mutta häviöt kuuluvat urheiluun, eihän siinä mitään.

– Tappioita tulee ja menee. Niistä pitää päästä yli, totesivat pelaajat.

Pelitapahtumat voit lukea täältä

Paluumatka alkoi kuitenkin aurinkoisissa merkeissä, koska aurinko mukavasti paisteli syksyisiä säteitään. Tosin ihan ensin oli lounastettava ja tälläkin kertaa kohteena oli ABC, mutta nyt Raisiossa. Ruokailun jälkeen bussi lähti kohti Helsinkiä. Vähän kuin laulun sanoin, vasten auringon siltaa.

– Aurinkolasit ovat kyllä jo telakalla, mainitsi kuljettaja Perkola.

Aurinko jäi kuitenkin aika nopeasti auton taakse laskiessaan länteen ja matkalaisten suunnan ollessa itään.

Paluumatkalla oli hieman vaisuhko tunnelma, mutta tuskin kukaan hävityn pelin jälkeen riemusta hyppii yleensäkään. Koska tilaisuus oli, täytyipä kysyä joukkueelta: ”Miltä nyt tuntuu?” Ihan vain huumorimielessä kylläkin.

Arvattavasti typerä kysymys. Kukaan ei lämmennyt vitsille. Vain jäätäviä katseita, ennen kuin joku avasi sanaisen arkkunsa ja pari muuta kommentoijaa myötäili:

– Ottaa päähän.

– En kommentoi.

– Ei ole paljon kerrottavaa.

Niinpä. Kysymättäkin selvää. Parempiakin vitsejä on varmasti kuultu. Silti on turha väittää, että paluumatka olisi ollut mitenkään synkkä. Ei, vaikka valmentajat selvästi keskittyivät enimmäkseen omissa oloissaan analysoimaan ottelua. Naurua kuului sieltä täältä bussin molemmista päistä. Luultavasti hävitty peli oli jo siirtymässä unholaan.

Puistolan asemalla oli jo pimeää bussin palatessa sinne. Auto tyhjeni nopeasti ja joukkue henkilöstöineen katosi illan pimeyteen – kuka minnekin ja bussikin kaarsi pois. Pelireissu oli tehty. ▪

 

Teksti ja kuvat: Aki Korhonen