Lentopalloilu yhdistää Torkkelin perhettä – ”Lentis on monipuolinen laji”

28.11.2018

Tytär ja isä Hanna-Kaisa ja Heikki.
Tytär ja isä Hanna-Kaisa ja Heikki.
Tilastoinikkarit Heikki ja Liisa Torkkeli.
Tilastoinikkarit Heikki ja Liisa Torkkeli.
Heikki on avustava valmentaja Mäkelänrinteen lukion lentopalloakatemiassa.
Heikki on avustava valmentaja Mäkelänrinteen lukion lentopalloakatemiassa.
Noora Lainesalo ja Hanna-Kaisa SM-kultamitalisteina 2011. (Kuva: H-K Torkkelin arkisto)
Noora Lainesalo ja Hanna-Kaisa SM-kultamitalisteina 2011. (Kuva: H-K Torkkelin arkisto)

Lentopalloilu on suosittu harrastus monen suomalaisperheen keskuudessa. Niin myös uusmaalaisessa Torkkelin perheessä, jossa harrastus laajeni aina ammattilaisuuteen asti.

Heikki Torkkeli, 71, on tehnyt pitkän rupeaman lentopalloilun parissa. Hän aloitti oman lentopallouransa 1960-luvulla Mäntsälässä paikallisen seuran Mäntsälän Urheilijoiden riveissä.

─ Ulkokentiltä kesäsarjoista ja alatasolta aloitimme. Myöhemmin kun sarjataso nousi, pääsimme sisäsaleihin ja aloimme treenatakin. Korkeimmillaan olimme Suomi-sarjassa, joka oli silloin toiseksi ylin sarjataso Suomessa. Siellä meni pari vuotta, kunnes putosimme, muistelee Heikki.

Hänen omat pelinsä jatkuivat sen jälkeenkin, mutta Mäntsälästä muuton jälkeen mukaan tuli myös juniorivalmennus Keravalla. Ensimmäinen tytär perheeseen syntyi vuonna 1977. Nyt 41-vuotias Hanna-Kaisa Torkkeli pääsi lentopallosalille mukaan jo pienestä pitäen isänsä ja äitinsä mukana ja on sitä mieltä, että sali oli hieno paikka kasvaa.

─ Killan koululla Keravalla oli kivaa, kun siellä pääsi portaiden alle juoksentelemaan. Välillä me lapset livahdimme koulutiloihin ja siellä juoksentelimme vahtimestaria karkuun. Se oli jännää. Lähdin aina innolla salille mukaan. Tuntui, että olisin ollut siellä aina, muistelee puolestaan Hanna-Kaisa. 

─ Vähitellen aloin sitten harrastaa lentopalloa itsekin ─ ja ihan omasta innosta aloitin, vanhemmat eivät pakottaneet.

Kuusivuotiaana Hanna-Kaisa meni ensimmäistä kertaa Savion Sammon E-tyttöihin ja siitä hänen uransa alkoi. Sittemmin tie vei Vihdin ja Järvenpään kautta Helsinkiin PuMaan, jossa hän pelasi nuorten SM-sarjaa ja aikuisten 1-sarjaa. PuMaan siirron yhteydessä Heikki tuli nuorten joukkueen päävalmentajaksi ja aikuisten joukkueen kakkosvalmentajaksi.

Paras saavutus molemmilla PuMassa oli, kun naiset nousivat mestaruussarjaan kaudeksi 1997-98. Vierailu pääsarjassa oli vain yhden kauden mittainen. Helsinkiläisten loppusijoitus oli kymmenes.

 

Nuorena kannattaa harrastaa monenlaisia asioita

 

PuMan juniorivalmennuksessa painotetaan kovasti nykyäänkin sitä, että lentopallon ohella olisi tarpeen harrastaa monipuolisesti muutakin. Hanna-Kaisan harrastuksiin nuorena kuuluivat yleisurheilu, sulkapallo, tennis, telinevoimistelu, partio, pianon- ja viulunsoitto. Yläasteen lopussa hän halusi kuitenkin alkaa keskittyä enemmän lentopalloiluun.

─ Viulunsoitonopettaja sanoi minulle, että ”et sinä voi harrastaa sitä lentopalloa, kun siinä menee sormet.” Minä sanoin, että ”sittenpä en voi harrastaa viulunsoittoa!” Viulunsoitto jäi kuin seinään, mutta jotakin osaisin varmaan vieläkin soittaa, Hanna-Kaisa naurahtaa.

─ Telinevoimisteluun isä vei minut, kun oli kuullut entisen maajoukkuepalaajan Montosen Heikin sanovan, että telinevoimistelu luo hyvän pohjan joka lajiin.

Isä myhäilee ja nyökyttelee vieressä.

─ Olen ollut innokas treenailija aina. Urheilu on ollut minulle aina mielekästä ja helppoakin, koska pallosilmä on minulle luonnonlahja. Mikä pallo vain, niin aina on onnistunut, Hanna-Kaisa jatkaa.

─ Yleisurheilun kiekonheitossa voitin pienellä harjoittelulla piirinmestaruuden. Heittolajit olivat aika helppoja, paitsi keihäänheitto, kun tekniikka oli vaikeampaa.

 

Kultakausi Hämeenlinnassa

 

Lentopalloilussa saavutuksia Hanna-Kaisalla onkin sitten huomattavasti enemmän. Pääosin Hämeenlinnasta Tarmo Volley/Vanajan RC:n riveistä

Hanna-Kaisa Torkkeli. (s.1977)

Yleispelaaja. Suomen lentopalloliigassa 9 kautta vuosina 1998-2007: 336 liigapeliä, 6 mestaruutta (2001-2003, 2005-2007), 2 hopeamitalia (2000 ja 2004). Suomen Cup: 4 mestaruutta (1999, 2000, 2005, 2006) ja hopea, (2003). Saksan bundesliiga: pronssi, (2008), 48 A-maaottelua, 2 Pohjoismaiden mestaruutta (2000 ja 2002), 2 kertaa vuoden naisliigapelaaja (2003 ja 2007), 3 liigan all stars -valintaa (2003, 2004 ja 2007). Beach volley: SM-hopea (1995), SM-pronssi (1996). 

Lähde: Lentopalloliitto

 

─ Hämeenlinnan seuraorganisaatio oli urani alkuaikoina ammattimainen verrattuna muihin. Salo alkoi rakentaa samoihin aikoihin omaa organisaatiotaan, mutta me olimme edelläkävijöitä. Hämeenlinna on sopivan kokoinen kaupunki, johon on helppo rakentaa kaupunki-identiteettiä ja saada siten myös sponsoreita. Jääkiekko on ykköslaji, mutta naisten lentopallo on heti seuraava.

­─ Pienessä Hämeenkaaressa pelattiin niihin aikoihin ja siellä oli monesti varsin tiivis tunnelma. Se oli helposti aistittavissa, varsinkin finaalipeleissä täysillä katsomoilla. Vaihtopenkin takana vakiokävijät kritisoivat ja huutelivat valmentajille, ketkä pelaajista pitäisi ottaa vaihtoon.

Hanna-Kaisan mukaan hyvämaineiset valmentajat, Antti Paananen ja Teemu Sarna, takasivat valmennuksen jatkuvuuden ja olivat osaltaan Hämeenlinnan menestyksen avaimina. Kun menestystä alkoi tulla, alkoi tulla myös hyviä pelaajia. Joukkueessa oli hyvä pysyvyys vuodesta toiseen. Ensimmäiset mestaruudet otettiin kotimaisin voimin, mutta myöhemmin mukaan tuli ulkomaalaisia pelaajia.

─ Eivät ne aina vahvistuksia olleet. Riippui tietysti ihmisestä. Alkuun sai olla vain yksi ulkomaalainen kaudessa. Virolainen Tene Talv oli ensimmäisiä ja hän kyllä nosti tasoa.

 

Ammattilaisuus on kovaa työtä

 

Hämeenlinnasta Hanna-Kaisa siirtyi 2007 Pohjois-Saksaan Bundesliigan kärkijoukkueisiin lukeutuvaan Schweriner Sportclubiin. Häntä oli kyselty ulkomaille jo aiemmin, mutta uskalluksen puute ja opinnot estivät lähtemästä. Sekin vaikutti, ettei suomalaisia pelaajia vielä silloin juurikaan ulkomailla ollut. Sittemmin SSC:ssä ovat pelanneet Laura Pihlajamäki ja viime kesänä uransa päättänyt Pauliina Vilponen.

─ Piti saada opinnot loppuun ensin ja vasta kolmikymppisenä lähdin, varsin myöhään siis, Hanna-Kaisa sanoo.

Muutos oli melkoinen.

─ Siihen aikaan Suomessa oli tunnin aamutreeni ja enintään kahden tunnin iltatreeni, jos sinne pääsit, ettet ollut töissä tai koulussa. Saksassa olikin kaksi tuntia aamulla ja kolme illalla, josta viimeinen tunti oli yleensä pelinomaista treeniä.

─ Alussa kolme tuntia tuntui aivan kauhean pitkältä, että tämä ei lopu ikinä, mutta siihen tottui. Fysiikkavalmennuksen ja huoltopuolen osaamisen puute yllätti silloin, mutta nyt ne varmaan ovat paremmin. Oli onni, ettei muille sattunut pahempia loukkaantumisia.

Hanna-Kaisa itse loukkaantui ensimmäisessä pelissä. Polvesta repesi sivuside. Se leikattiin Suomessa, vaikka saksalaisten mielestä sitä ei olisi tarvinnut leikata ollenkaan. Ortopedi Ismo Syvähuoko teki oikean arvion, että sivuside ei ollut vain revennyt, vaan se oli poikki kokonaan.

─ Harmitti tietysti, mutta olisi ollut nähtävissä, että olin treenannut itseni puhki. Loukkaantumisriskit olivat korkeat. Saksalaiset pelaajat muuten osasivat hyvin lintsata kuntosalitreeneistä. Sisukas suomalainen teki täysillä!

─ Leikkauksen jälkeen palasin takaisin Saksaan ja kuntoutin itseäni siellä. Kävin treeneissä ja olin kokoonpanossa kauden loppuun asti, mutta urani päättyi käytännössä siihen. Pysyviä vaivoja ei loukkaantumisesta jäänyt.

 

Takaisin kotimaahan

 

─ Kauden olin vielä mukana Hämeenlinnan valmennusringissä, mutta lopetin, koska olin jo muissa töissä. Treeneihin meno iltaisin Helsingistä Hämeenlinnaan kävi työlääksi. Pelaamista yritin 2-sarjatasolla Vantaalla Korson Vedossa, mutten jatkanut, koska pääni ei ollut harrastemoodissa. Olinhan tottunut paljon kovempaan treeniin.

Myöhemmin syntyi esikoinenkin.

─ En minä liikuntaa ole silti hylännyt missään vaiheessa uran jälkeen. Nyt menee sählyä työporukalla, hiihtoa, lenkkeilyä ja kuntosalitreeniä.

Uran jälkeen lentopallon seuraaminenkin Hanna-Kaisalta lähes jäi, lukuun ottamatta kerran kaudessa käyntejä Hämeenlinnassa. Mutta sen jälkeen, kun häntä pyydettiin tv-kommentaattoriksi Ylelle ja IS-TV:lle, oli pelejä alettava seurailla uudestaan.

─ Kommentointi on ollut hauskaa, hän sanoo.

Hanna-Kaisa on aloittanut syksyllä myös PuMan naisten ykkösjoukkueen pelaajamentorina Tia Heimalan ohella, mutta toista lastaan odottaessaan hänen osansa on jäänyt olemattomaksi.

─ Tia on joukkueesta paremmin perillä kuin minä.

 

Perheen lentopalloperinteet jatkunevat edelleen

 

Heikki-ukki kertoo, että Hanna-Kaisan nuorimmainen, nelivuotias tyttö on jo opetellut lentopalloliikkeitä ja on ollut mukana pelisalilla ukin ja äidin mukana. Heikki on ollut useita vuosia tilastomiehenä PuMan naisten peleissä 1-sarjassa. Lapsenlapsen ohella mukana on useimmiten Heikin toinen tytär Liisa, joka hänkin pelasi lentopalloa aikanaan.

­─ Liisa pelasi A-juniorina naisten sarjassa, jossa oltiin SM-hopealla. Nuorten sarjassa tuli mestaruus. Nykyään hän ei enää pelaa, mutta on minun ”silminäni” mukana otteluissa, kun naputtelen tilastoja tietokoneelle, Heikki sanoo.

─ Olen ollut aiemmin tilastoijana myös Korson Vedossa. Lisäksi käyn tuomitsemassa erotuomarina junioreiden pelejä. Tuomarina aloitin joskus 1980-luvulla. Nyt olen myös PuMan taloudenhoitaja, hän listaa tehtäviään.

Heikki kertoo, että hän osallistuu PuMan hallituksen kokouksiin, mutta vain taloudenhoitajan ominaisuudessa. Tärkeintä onkin pitää välit kunnossa verottajan kanssa, tositepuoli järjestyksessä ja huolehtia palkanmaksuista.

─ Rahaa on tilillä niin kauan kuin sitä on. Opetusministeriön tukirahat ja yhteistyöseurojen maksuosuudet kahdesta yhteisestä työntekijästä siellä enimmäkseen ovat. Naisten ykkössarja vie varoja eniten. PuMa myös maksaa keskitetysti kolmen seuran, meidän, VanLen ja Blues Volleyn yhteisten työntekijöiden palkat. Toinen työntekijä on lentopallokoordinaattori, ja toinen Meidän valkku -projektin valmentaja, kirstunvartija Heikki tarkentaa.  

─ Valmentamishommat olen jättänyt muuten, mutta Mäkelänrinteen lukion lentopalloakatemiassa vielä olen avustavana valmentajana.

 

Maajoukkueiden tulevaisuus näyttää kohtalaisen hyvältä

 

Heikin mukaan nuorissa on ollut hyviäkin ryhmiä, joista löytyy tulevaisuuden pelaajia maajoukkuetasollekin, mutta aivan selvää kehityssuuntaa ei välttämättä ole. Pelaajien taso on mennyt aika lailla siksakkia.

─ Konsepti on olemassa, että kaikki ikäluokat pienestä alkaen otettaisiin mukaan. Periaate on, että jokaisessa ikäluokassa olisi oma valmennusryhmä. Ajan kanssa pitäisi sillä systeemillä kehitystäkin tapahtua, Heikki sanoo viitaten nykyisiin valmennusjärjestelmiin, joiden tavoitteena on pitkäjänteinen pelaajatuotanto aina huipputasolle asti.

─ Miesten maajoukkueessa on menossa nuorennusleikkaus. Vanhat ovat väistymässä ja nuoria on tulossa. Peli ei ole täydessä roihussa, vaan on vähän kangerrellut. Tammikuussa ratkeaa EM-kisapaikka ja jos menestystä ei tule, niin sitten ollaan menossa alamäkeen, Heikki arvioi.

─ Naisilla on menossa hyvä buumi.

Hanna-Kaisa sanoo, että on hyvä, kun junioreille on nykyään idoleita ja tavoitteitta.

─ He näkevät, että on olemassa tie liigasta maajoukkueeseen ja ulkomaille. Ei sellainen urakulku ole enää mitenkään harvinaista.

─ Silloin kun itse olin maajoukkueessa, ensin nuorissa, sitten aikuisissa, toiminta oli harrastelijamaista, eikä ollenkaan systemaattista. Pitkän kauden jälkeen piti vielä jatkaa maajoukkueessa, vaikka meillä ei ollut edes kunnon tavoitetta. Se tuntui turhalta. Ylläpidettiin maajoukkuetta vain, koska sellainen piti olla, harmittelee Hanna-Kaisa.

─ Nykyään naisten maajoukkueeseen panostetaan eri lailla ja se varmasti motivoi pelaajiakin. Näkyyhän se, kun naiset ovat jo varmistaneet pääsyn ensi vuoden EM-kisoihin. Että terveisiä vain naisten maajoukkueelle, pelatkaa hyvin EM-kisoissa, niin kohta olette liiton ykköspanostuskohde!

Naisten maajoukkuehan varmisti jo kesällä ennen vuodenvaihteen viimeisiä karsintapelejä pääsynsä EM-kisoihin 2019 ─ ensimmäisen kerran kolmeenkymmeneen vuoteen. Miehillä arvokisaputki on ollut pitkä 2000-luvulla useimpine perättäisine arvokisoineen. Viime syksyn MM-kisoissa sijoitus oli 16.  

 

Pääkaupunkiseudulla pitäisi olla enemmän yhteistyötä

 

Puhuttaessa pääkaupunkiseudun lentopalloilun tilasta, molemmat ovat sitä mieltä, että joukkueiden välillä on olemassa jonkinmoinen kilpailuasetelma. 

─ Helsingissä on kaksi joukkuetta naisten 1-sarjassa, PuMa ja Helsinki Volley. Pelaajia houkuteltiin molempiin joukkueisiin keväällä ja jonkinlainen kilpailuasetelmaa oli vähän näkyvissä. En tiedä millä perusteella pelaajat joukkueensa valitsivat, Heikki miettii.

─ Kyseenalaistan vähän pääkaupunkiseudun joukkueiden kilpailua, koska se syö pelaajamateriaalia ja taloutta molemmilta. Kummastakin ollaan tekemässä alueensa ykkösjoukkuetta, sanoo puolestaan Hanna-Kaisa.

PuMan naisten menestys 1-sarjassa on ollut vaatimatonta, mutta siihen on syynsä.

─ PuMalla on menossa vasta ensimmäinen kausi. Kyllä tulevaisuutta on, Hanna-Kaisa vahvasti toteaa.

Aloitteleville lentopalloharrastajille ja myös aktiivisimmille pelaajille molemmat antavat neuvon, että kannattaa tarttua lajiin kiinni ja pitää yllä aktiivisuutta, oli se sitten kuntoilua tai kilpailutoimintaa.

─ Lentis on urheilullinen, haasteellinen ja monipuolinen laji, jossa tarvitsee taitoja, taktiikkaa ja koordinaatiota eli on kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen peli, Heikki ja Hanna-Kaisa Torkkeli ­─ isä ja tytär ─ yhdessä kokemuksen tuomalla varmuudella lopuksi vakuuttavat. ▪

 

Teksti: Aki Korhonen

Kuvat: Aki Korhonen ja

Hanna-Kaisa Torkkelin kotiarkisto (merkitty kuvaan)