Vakavalla mielellä ei olla, mutta ”tyhmintä on häviö!”

2.11.2018






F-juniorien ryhmässä keskitytään jo lentopallon aloittamiseen lajina aletaan kehittää pelillisiä taitoja iloista leikkimieltä unohtamatta.

Toisin kuin G-juniorien Liikkari-ryhmässä, F-juniorien ryhmässä aletaan keskittyä jo lentopallon aloittamiseen lajina ja jatketaan enemmän pelillisten taitojen kehittämistä. Pääpaino on oman koordinaatiokyvyn, kehon ja pallonhallinnan kehittämisessä sekä lentopalloilun perustaidoissa. Tokikaan unohtamatta leikkimielistä, iloista ja monipuolista liikkumista.

Harjoitukset ovat kaksi kertaa viikossa, maanantaisin ja keskiviikkoisin. Lisäksi on mahdollisuus osallistua juniorien yhteisiin liikkumis- ja fysiikkaharjoituksiin kerran viikossa maanantaisin.

Susanna Pussinen valmentaa PuMan F-junioreita, 6-8-vuotiaita lapsia. Tytöt ja pojat ovat yhteisessä ryhmässä.

– Meillä on melkein kaikki tyttöjä. Yksi poikakin on, mutta hän on toisinaan vanhempien junnujen ryhmässä, kun siellä on muitakin poikia. Ymmärrän kyllä, ettei välttämättä ole niin kiva olla vain tyttöporukassa, naurahtaa Pussinen.

Valmentaja valmentajan tukena

Tytöillä on hyvä edustus PuMassa, ja valtakunnallisestikin lentopalloilun parissa tyttöjä riittää. Pojilla sen sijaan kiinnostusta lentopalloiluun vievät paljon muut lajit.

– Salibandy taitaa viedä eniten, toteaa Meidän valkku -hankkeen koordinaattori, valmentaja Ari Paloniemi, joka on tällä kertaa harjoituksissa mukana. Hän kiertää hankkeen puitteissa tukemassa ja opastamassa PuMan ja kahden muun pääkaupunkiseudun seuran eri juniorijoukkueiden valmentajia.

Pussisen mielestä on hyvä, että hanke on aloitettu.

– Seitsemän vuotta olen valmentanut, mutta kyllä vain on mukavaa nähdä välillä muidenkin valmennustyyliä. Ja onhan Ari hyvä ja taitava tyyppi, Pussinen sanoo.

Paloniemi on tuonut mukanaan vanteita, joita hän käyttää hyppy- ja loikkaharjoittelun tukena. Lisäksi harjoitellaan muun muassa käsien ja jalkojen taitoja pallolla ja ilman, sekä lopuksi vielä tekniikkaa ja pelaamista kaksi vastaan kaksi -joukkuein.

Tenavien keskittyminen pysyy hyvin yllä, mitä nyt pieniä väsähtämisiä ja keskittymisen katoamisia on välillä havaittavissa.

Maari Lahtisen tyttärellä tuntuu intoa riittävän.

– Hän innostui lajiin ihan itse. Olimme maauimalassa kesällä ja siellä hän näki pelattavan beach volleyta. Pelaajat ottivatkin hänet ja kaverin myös mukaan peleihin. Siitä innostus lähti, äiti kertoo.

– Vaikka minulla itsellänikin on lentopallotaustaa, en yhtään tuputtanut tyttärelle lentistä. Hänellä oli muitakin vaihtoehtoja, neljää pohdittiin yhdessä. Oli yleisurheilu ja siinä ainakin pituushyppy, sitten jalkapallo, painonnosto ja lentopallo, jonka tyttö valitsi.

Painonnosto siksi, kun kesällä sai nostella keveitä lasten leikkipainoja, ja se oli tyttärestä hauskaa. Ehkä oikeat painot jäävät vielä nosteltavaksi tulevaisuuteen.

Häviäminen ei ole hauskaa

Valmentaja Pussinen kertoo, että koko ryhmä on innostunut.

– Hyvä ja mukava ryhmä meillä on. Jokainen kuuntelee, mitä heille sanon ja he ovat täysillä mukana muutenkin. Kilpailuhenkisyyttäkin jo on, vaikkei tämä nyt niin vakavaa olekaan. Mutta varsinkin pitempään harrastaneista näkyy, jos harkkapeleissäkin häviö tulee. Ei ole hauska hävitä.

Kun pieniltä pelaajan aluilta kysyy, miltä harjoitukset tuntuvat, vastaus on, että kivalta. Oma valmentaja on ehkä paras, mutta hyvä on vierailijakin. Ihan kaikkein paras erään mielestä on kuitenkin oma isi.

Mukavinta tekemistä kysyttäessä, vaihtoehtoja jo löytyy F-ikäisillä, eikä yksituumaista vastausta tule.

– Hippa oli hauskinta!

– Hulavanne, huudahtaa toinen.

Kannatusta saavat myös ”pelit, syöttäminen ja ihan kaikki.” Kivaa ei ole se, kun ei osaa tehdä juttuja. Mutta siihenkin on ratkaisu:

– Jos ei osaa, opetellaan, kuuluu lasten ohje.•

 

Teksti ja kuvat: Aki Korhonen